VUF, karvaisen kaverin karvaiset kaverit!

Minä rakastan pehmoleluja. Niitä on kiva retuuttaa, repiä ja varsinkin rikkoa. Niille voi vähän muristakin ja sitten niitä voi halia, käyttää tyynynä ja nukkua niiden kanssa. Leluja voi myös kantaa suussa joka paikkaan; makuuhuoneeseen, olohuoneeseen, keittiöön, eteiseen. Kaikista parasta on, kun lelut ovat sikin sokin ympäri taloa, silloin ne ovat parhaiten saatavissa leikkejä varten. Emäntäni ei tosin siitä aina pidä, jos sotken lelujani ympäriinsä. Sitten minun pitää siivota. Silloin otan lelun suuhuni ja kannan sen lelukoppaani, kunnes taas on uusien leikkien aika. Aina, kun meille tulee joku iihana ihminen vierailulle tai perheenjäseneni tulevat kotiin, kannan pehmolelun suussani heidän luokseen. Se on merkki siitä, että olen hyväksynyt heidät laumaani. Koirilla lauma tarkoittaa samaa kuin perhettä.

Minulla on paljon lempileluja. Moni niistä on kadonnut sen jälkeen, kun olen leikkinyt niiden kanssa rikkomisleikkejä. Olen aina miettinyt, minne ne katoavat, mutta vielä se ei ole selvinnyt minulle. Yksi leluistani on ollut minulla todella pitkään. Se on minulle kaikista rakkain lelu. Sain sen ihmistädiltäni, kun olin pentu. Se on pehmopupu. Vähän se on ehkä rikki ja kulunut, mutta se on silti minulle kovin rakas. Välillä emäntäni laittaa pehmopupuni ja muut leluni pesukoneeseen. Siellä pehmoleluilleni tapahtuu jotakin aivan kummallista. Ne muuttuvat ihmeellisen hajuisiksi, eikä niillä tee mieli leikkiä, kun ne ovat niin puhtaita. Yök!

Mikä on sinun lempilelusi? Mikä lelu on ollut sinulla kauiten?  

Seuraavalla kerralla kerron enemmän, miten minusta pidetään huolta ja miten minua pitäisi hoitaa.