Lempiharrastus.. kuralätäköt!!
Kauan sitten, kun olin pentu, pääsin ensimmäistä kertaa
metsälenkille. Juoksentelin metsässä ympäriinsä haistellen kaikkia ihmeellisiä
hajuja, joita nenääni tuli. Kunnes kohtasin sen! Se oli aika mielenkiintoisen
näköinen, joten halusin mennä lähemmäksi katsomaan. Se haiskahti nenääni vähän
oudolle. Pikkuhiljaa kävelin sitä lähemmäs, kunnes HUMPSISTA! Tipahdin sinne
suoraan kuono edelläni. Mutta voi että, miten ihanan viileältä kuralätäkössä
uiminen tuntui. Emäntäni ei tosin pitänyt yhtään siitä, vaan komensi minut
äkkiä pois sieltä.
Tuon ensimmäisen kuralätäkköuintikerran jälkeen, olen
tavannut käydä melkein joka lenkillä uiskentelemassa kuralätäköissä. Joskus
tosin ne kuralätäköt ovat niin pieniä, ettei niissä oikein pysty muuta kuin
kastelemaan tassut. Joskus niissä voi oikeastikin uida!
Minun harmikseni, emäntäni pesee minut aina sellaisen
uintikerran jälkeen. Peseminen on kyllä niin kamalaa, minut kastellaan kokonaan
ja sitten levitetään jotain pahanhajuista ainetta, joka vaahtoaa. Emäntäni
sanoo, että tuoksun sitten ruusuille, kun minut on pesty. Mutta minä en halua
haista ruusuille, jos ne ovat niin pahanhajuisia. Kuralätäköt haisevat paljon
paremmalle!
Olkaapas muuten tarkkana lukiessanne ensi kerran
blogitekstiä. Siellä on pieni yllätys tiedossa! Siihen asti, hyviä haukkumisia
kaikille!
Ker-roin aiem-min teil-le ra-kas-ta-va-ni ui-mis-ta. Ra-kas-tan
kaik-ke-a ve-teen liit-ty-vää e-ri-tyi-ses-ti mu-ta-lä-tä-köi-tä. E-män-tä-ni
ei pi-dä sii-tä yh-tään, jos käyn len-kil-lä mu-ta-lä-tä-kös-sä.
Ol-les-sa-ni pen-tu, pää-sin en-sim-mäis-tä ker-taa met-sä-len-kil-le.
Juok-sen-te-lin met-säs-sä ym-pä-riin-sä hais-tel-len. Kun-nes koh-ta-sin sen!
Se o-li ai-ka mie-len-kiin-toi-nen. Ha-lu-sin men-nä lä-hem-mäk-si kat-so-maan
si-tä. Se hais-kah-ti ou-dol-le. Kä-ve-lin lä-hem-mäs, kun-nes HUMP-SIS-TA! Ti-pah-din
sin-ne suo-raan kuo-no e-del-lä-ni. Mi-ten i-ha-nan vii-le-äl-tä ku-ra-lä-tä-kös-sä
ui-mi-nen tun-tui. E-män-tä-ni ei pi-tä-nyt sii-tä, vaan ko-men-si mi-nut pois.
En-sim-mäi-sen uin-ti-ker-ran jäl-keen, o-len käy-nyt mel-kein
jo-ka len-kil-lä uis-ken-te-le-mas-sa ku-ra-lä-tä-köis-sä. Jos-kus to-sin ne ku-ra-lä-tä-köt
o-vat niin pie-ni-ä, et-tei niis-sä pys-ty kas-te-le-maan kuin tas-sut. Jos-kus
niis-sä voi oi-ke-as-ti-kin ui-da!
Ol-kaa-pa tark-ka-na lu-ki-es-san-ne en-si ker-ran blo-gi-teks-ti-ä.
Siel-lä on pie-ni yl-lä-tys tie-dos-sa! Hy-vi-ä hauk-ku-mi-si-a kai-kil-le!