Pompin pompin kuralätäköissä

Lempiharrastus.. kuralätäköt!!

Kerroin jo aiemmin teille, että rakastan uimista. Pesemisestä en pidä, mutta muuten rakastan kaikkea veteen liittyvää. Tämä koskee myös kuraojia, soita ja erityisesti mutalätäköitä. Jostain syystä emäntäni ei pidä yhtään, jos käyn lenkillä kastamassa itseäni mutalätäkössä.

Kauan sitten, kun olin pentu, pääsin ensimmäistä kertaa metsälenkille. Juoksentelin metsässä ympäriinsä haistellen kaikkia ihmeellisiä hajuja, joita nenääni tuli. Kunnes kohtasin sen! Se oli aika mielenkiintoisen näköinen, joten halusin mennä lähemmäksi katsomaan. Se haiskahti nenääni vähän oudolle. Pikkuhiljaa kävelin sitä lähemmäs, kunnes HUMPSISTA! Tipahdin sinne suoraan kuono edelläni. Mutta voi että, miten ihanan viileältä kuralätäkössä uiminen tuntui. Emäntäni ei tosin pitänyt yhtään siitä, vaan komensi minut äkkiä pois sieltä.

Tuon ensimmäisen kuralätäkköuintikerran jälkeen, olen tavannut käydä melkein joka lenkillä uiskentelemassa kuralätäköissä. Joskus tosin ne kuralätäköt ovat niin pieniä, ettei niissä oikein pysty muuta kuin kastelemaan tassut. Joskus niissä voi oikeastikin uida!

Minun harmikseni, emäntäni pesee minut aina sellaisen uintikerran jälkeen. Peseminen on kyllä niin kamalaa, minut kastellaan kokonaan ja sitten levitetään jotain pahanhajuista ainetta, joka vaahtoaa. Emäntäni sanoo, että tuoksun sitten ruusuille, kun minut on pesty. Mutta minä en halua haista ruusuille, jos ne ovat niin pahanhajuisia. Kuralätäköt haisevat paljon paremmalle!

Olkaapas muuten tarkkana lukiessanne ensi kerran blogitekstiä. Siellä on pieni yllätys tiedossa! Siihen asti, hyviä haukkumisia kaikille!

Ker-roin aiem-min teil-le ra-kas-ta-va-ni ui-mis-ta. Ra-kas-tan kaik-ke-a ve-teen liit-ty-vää e-ri-tyi-ses-ti mu-ta-lä-tä-köi-tä. E-män-tä-ni ei pi-dä sii-tä yh-tään, jos käyn len-kil-lä mu-ta-lä-tä-kös-sä.

Ol-les-sa-ni pen-tu, pää-sin en-sim-mäis-tä ker-taa met-sä-len-kil-le. Juok-sen-te-lin met-säs-sä ym-pä-riin-sä hais-tel-len. Kun-nes koh-ta-sin sen! Se o-li ai-ka mie-len-kiin-toi-nen. Ha-lu-sin men-nä lä-hem-mäk-si kat-so-maan si-tä. Se hais-kah-ti ou-dol-le. Kä-ve-lin lä-hem-mäs, kun-nes HUMP-SIS-TA! Ti-pah-din sin-ne suo-raan kuo-no e-del-lä-ni. Mi-ten i-ha-nan vii-le-äl-tä ku-ra-lä-tä-kös-sä ui-mi-nen tun-tui. E-män-tä-ni ei pi-tä-nyt sii-tä, vaan ko-men-si mi-nut pois.

En-sim-mäi-sen uin-ti-ker-ran jäl-keen, o-len käy-nyt mel-kein jo-ka len-kil-lä uis-ken-te-le-mas-sa ku-ra-lä-tä-köis-sä. Jos-kus to-sin ne ku-ra-lä-tä-köt o-vat niin pie-ni-ä, et-tei niis-sä pys-ty kas-te-le-maan kuin tas-sut. Jos-kus niis-sä voi oi-ke-as-ti-kin ui-da!

Ol-kaa-pa tark-ka-na lu-ki-es-san-ne en-si ker-ran blo-gi-teks-ti-ä. Siel-lä on pie-ni yl-lä-tys tie-dos-sa! Hy-vi-ä hauk-ku-mi-si-a kai-kil-le!